Argumentit pelaamista vastaan

Niin kauan kuin tietokoneella ja erilaisilla konsoleilla on pelattu, on siitä löydetty jotakin vahingollista ja harmillista, jopa paheellista. Oikeastaan tällaista paheksuntaa on esitetty jo paljon ennen elektronisten pelienkin aikaa. Niin noppaa heittäneet nuoret miehet kuin kortteja lätkineet pelaajatkin ovat saaneet kuulla harrastuksensa paheellisuudesta. Ovatko sitten taustalla tietämättömyyteen perustuvat ennakkoluulot vai joitakin ihan aiheellisiakin huolia? No, enemmän on kyse kyllä silkasta tietämättömyydestä. Samanlaista huolestuneista ovat aikanaan aiheuttaneet sarjakuvat, farkut ja Beatles. Monien muiden aiheiden lisäksi.

Laiskuus

Yksi yleisimmistä pelaamista vastaan puhuvista väitteistä liittyy aina jotenkin laiskuuteen – enää eivät lapset liiku ja leiki ulkona. Siellä vain löhöävät ja tuijottavat näyttöä päivät pitkät. On toki ihan totta, että kaikki me tarvitsemme liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Kohtuullinen pelaaminen ei silti kuitenkaan ole pahasta eikä sen tarvitse johtaa liikunnan määrän vähenemiseen. Vanhempien olisikin hyvä ymmärtää, että konsoli- ja tietokonepelien pelaaminen on yksi harrastus muiden joukossa. Harvoin lapset ovat koko vapaa-aikaansa viettäneet aktiivista liikuntaa harrastaen. Monet pelit voivat olla vaikkapa elokuvien passiivista katsomista kehittävämpiä – juuri siksi, että ne eivät ole passiivisia tai passivoivia.

Tyhmyys

Niin, peleillä voidaan myös joskus väittää olevan tyhmentävä vaikutus – läksyt jäävät tekemättä, ja niin edelleen. Ensinnäkin voidaan sanoa, että peleillä on keskenään eroja. Monet vanhemmat ihmiset pelaavat ainoastaan Windowsin pasianssia, joka ei ehkä ole kaikkein kehittävin peli varsinkaan vuodesta toiseen pelattuna. Toki sekin kehittää loogista ajattelua jonkin verran. Voidaankin ehkä olettaa, ettei kaikilla pelejä kritisoivilla ole kovin kattavaa kuvaa nykypelien laajuudesta ja sisällöstä. Monet pelit ovat kuitenkin erittäin interaktiivisia ja auttavat kehittämään ongelmanratkaisutaitoa. Lisäksi, vaikka pelejä jonkin verran käännetäänkin suomeksi, pelaavat useimmat pelaajat niitä englanniksi. Maailman tärkeimmän kielen taito kehittyy siis automaattisesti peliharrastuksen myötä. Ei siis ehkä pasianssissa, mutta vähän monimutkaisemmissa peleissä.

Väkivaltaisuus

Pelit ovat täynnä verta ja väkivaltaa. Ne saavat myös pelaajat toimimaan väkivaltaisesti tosielämässä. Niin, tällaistakin kuulee. Ja ihan aluksi toistan itseäni: pelit eivät välttämättä ole alkuunkaan väkivaltaisia. Osa peleistä toki on, mutta mitä väkivaltaista on vaikkapa Super Mario -pelisarjassa? Sienten lyttääminen? Tiilten murskaaminen? Jälleen kerran, peleissä on eroja. Ja mitä tulee niihin peleihin, joissa oikeasti on väkivaltaa – ne eivät tutkimusten mukaan saa pelaajiaan käyttäytymään väkivaltaisesti.

Epäsosiaalisuus

Pelit aiheuttavat epäsosiaalisuutta. Niinpä niin, jälleen tietämättömyyttä. Jo minun lapsuudessani (ja siitä on jo jonkun verran aikaa) keräännyimme nimenomaan porukalle pelien äärelle. Eivätkä jutut koskeneet ainoastaan pelaamiamme pelejä. Keskusteluissa olivat koulu, kaverit, tytöt, kaikki mahdollinen. Lisäksi verkossa pelattavat pelit ovat sosiaalisia aivan eri tavalla kuin tuon ajan pelit. Usein pelaajat myös tapaavat keskenään ihan oikeassa elämässä – ja tuolloinkin keskustelut koskevat paljon muitakin aiheita kuin pelkkiä peliin liittyviä aiheita.

On kuitenkin kaikessa muistettava kohtuus kaikessa – pelkkä pelaaminen ei koskaan voi olla lapsen tai nuoren, ei edes aikuisen ainoa harrastus. Liikunnan tarve ja sosiaalinen elämä, niitä ei sovi unohtaa. Pelaaminen voi olla addiktiota aiheuttava asia, aivan kuin melkein mikä tahansa muukin aihe elämässä – alkoholi, muut päihteet, seksi, adrenaliini... Addiktioita tulee käsitellä kuten mitä tahansa sairautta. Addiktioihin, myös peliaddiktioihin on saatavilla ammattimaista apua jos sellaiseen todella tarvetta on. Mutta pari tuntia pelin ääressä viihtyvä ihminen ei ole mitenkään sairas!